Puolisen vuotta siinä meni, että sain aukaistua Paperisiivet uudestaan. Puoli vuotta ja monta kirjaa, joista en ikinä kirjoittanut. Monta kirjaa ja vielä enemmän sarjakuvia joista olisi voinut olla paljonkin sanottavaa, mutta en ole jaksanut edes miettiä kirjablogiani. Tällä viikolla tyttäreni sairastui oksennustautiin ja olemme sen takia viettäneet normaalia enemmän aikaa kotona. Tämä sattui olemaan hyvä asia tällä kertaa, sillä eräänä päivänä ovikelloni soi ja sen takana seisoi lähetti. Oletin, että se koskee Kalenterimanian ja Otavan yhteistyötä ja siksi hämmästyinkin, kun paketista paljastui kaksi aivan ihanaa Liken sarjakuvauutuutta. (Kuvassa olevat Blueberry ja Fingerpori ovat siis arvostelukappaleiksi saatuja)
Siinä sarjakuva-albumeita käsissäni pyöritellessäni mietin, että ehkä pitäisi herättää blogi taas henkiin. Ihan jo siksikin, että tarvitsen paikan jossa pohdiskella sarjakuvia. Vaikka alunperin tarkoitus olikin, että Paperisiivet on nimenomaan kirjablogi, ovat sarjakuvat niin iso osa elämääni, että haluan niistäkin kirjoittaa. Ja syksyllä ne olivat ehkä jopa suuremmassa osassa elämässäni, kuin kirjat.
Elämässäni tulee välillä pitkiäkin ajanjaksoja jolloin en pysty lukemaan kirjoja. On asioita jotka vievät keskittymiskykyni, vaikka kirja olisi kuinka hyvä. Lukumotivaatiota ei vain ole. Sitten tulee niitä hetkiä, kun voin lukea kolmeakin kirjaa samaan aikaan ja pysyä kaikissa kärryillä. Oli miten oli ja on fiilikseni millainen tahansa, niin sarjakuvat innostavat ja inspiroivat aina.
Ne jotka tuntevat minut oikeassa elämässä tietävät miten suuri merkitys Wonder Womanilla on ollut minulle. Mutta rakkauteni sarjakuviin ei rajoitu siihen, minä olen yksi niistä jotka eivät halua valita esimeriksi Marvelin ja DC: välillä. Haluan kuitenkin muistuttaa, että sarjakuvia on paljon myös noiden kahden brändin ulkopuolella. Syksyllä Sarjakuvakauppa suositteli minulle Wytches-sarjista ja se vei sydämeni samantien. Lukaisin albumin kerralla ja nyt janoan lisää. Halloweenin aikoihin sainkin käsiini Bad Egg-spesiaalin. Se ei ollut aivan niin hyvä, kuin alkuperäinen, mutta kuitenkin hyvä sekin.
Edellä mainittujen lisäksi tähän täysin älyvapaaseen tekstiin on pakko lisätä Archie Comics. Archiet ovat tulleet minulle tutuiksi tietenkin Netflixin Riverdalen ja Sabrinan synkemmän version takia. Ja niiden ilosanomaa olen onnistunut levittämään myös ystävilleni. Ylipäätään sarjakuvahehkutukseni on tuntunut vaikuttavan ainakin Suviin, joka osti muistaakseni Helsingin Kirjamessuilta Walking Deadin jonkin albumin.
No mutta sen pituinen se ja tämän tekstin tarkoitus oli tuoda esiin, että blogi on hengissä ja tulevaisuudessa tarkoitus olisi kirjoitella ajatuksia myös sarjakuvista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
lauantai 26. tammikuuta 2019
maanantai 14. toukokuuta 2018
Mun paperisiivet on tallella
Hei!
Täällä kirjoittelee Mira tai Mirppuna minut netissä taidetaan tuntea. Voin olla sinulle entuudestaan tuttu Twitteristä tai esimerkiksi Kalenterimaniasta. Ajatus kirjablogista tai ehkä ennemminkin kirjoihin keskittyvästä blogista on muhinut ajatuksissani jo pitkään. Jokin on kuitenkin estänyt toteuttamasta, onko se ollut puuttuva aika, välillä katoava lukuflow vai mikä, mutta viimein tartuin toimeen ja sain tämän perustettua. Myönnän, että blogi sai alkunsa parin viinilasillisen jälkeen, juttelin aiheesta (taas kerran) ystäväni Nellyn kanssa. Oikeasti alunperin ehdotin, että Nelly (himolukija kun on) perustaisi kirjablogin, mutta koska hän ei sitä tehnyt niin istun minä tässä nyt näpyttelemässä tätä tekstiä.
Paperisiivet on Olavi Uusivirran biisin nimi. Se valikoitui blogin nimiksi ihan oikeasti muuten vain, pidän siitä sanasta ja tavallaan se luo ajatuksen, että kirjojen paperisiivet kantavat minut aina uuteen maailmaan.
En voi tituuleerata itseäni enää himolukijaksi, harmillista kyllä. Luen silti edelleen paljon, vaikka välillä tuntuu että enemmänkin pitäisi lukea. Olen lukenut aina, vaikka varsinainen lukemisen opettelu olikin yksi saatanallinen suo (saako näin edes sanoa?), opittuani en ole kuitenkaan lukemista lopettanut. Aikana ennen lasta kannoin mukanani aina vähintään yhtä kirjaa ja luin aina ja kaikkialla. Bussissa, baarin vessassa, odottaessani vuoroani Postiin, kahviloissa, kotona. Tätä nykyään Netflix ja HBO ovat harmillisesti vieneet suuren osan siitä ajasta mitä haluaisin kirjojen parisssa käyttää. Mutta ehkäpä tämä blogi tuo uutta puhtia.
Vaikka en enää ole mikään himolukija, niin minä luen kaikkea. Laidasta laitaan kaikkea mikä kiinnostaa. Niin tietokirjoja, runokirjoja, kuin chick litiäkin. Rakastan fantasiakirjallisuutta, mutta ihan samalla palolla tartun kunnon dekkareihin. Olemme tyttäreni kanssa kirjaston vakioasiakkaita, käymme siellä lähes viikottain, vähintään kuitenkin pari kertaa kuukaudessa. Joka kerta käymme myös läpi kirjaston myytävät kirjat, sieltä olemmekin tehneet hyviä löytyjä. Esimerkiksi useampi Tatu ja Patu-kirja lähti muutama viikko sitten mukaamme.
Täällä kirjoittelee Mira tai Mirppuna minut netissä taidetaan tuntea. Voin olla sinulle entuudestaan tuttu Twitteristä tai esimerkiksi Kalenterimaniasta. Ajatus kirjablogista tai ehkä ennemminkin kirjoihin keskittyvästä blogista on muhinut ajatuksissani jo pitkään. Jokin on kuitenkin estänyt toteuttamasta, onko se ollut puuttuva aika, välillä katoava lukuflow vai mikä, mutta viimein tartuin toimeen ja sain tämän perustettua. Myönnän, että blogi sai alkunsa parin viinilasillisen jälkeen, juttelin aiheesta (taas kerran) ystäväni Nellyn kanssa. Oikeasti alunperin ehdotin, että Nelly (himolukija kun on) perustaisi kirjablogin, mutta koska hän ei sitä tehnyt niin istun minä tässä nyt näpyttelemässä tätä tekstiä.
Paperisiivet on Olavi Uusivirran biisin nimi. Se valikoitui blogin nimiksi ihan oikeasti muuten vain, pidän siitä sanasta ja tavallaan se luo ajatuksen, että kirjojen paperisiivet kantavat minut aina uuteen maailmaan.
En voi tituuleerata itseäni enää himolukijaksi, harmillista kyllä. Luen silti edelleen paljon, vaikka välillä tuntuu että enemmänkin pitäisi lukea. Olen lukenut aina, vaikka varsinainen lukemisen opettelu olikin yksi saatanallinen suo (saako näin edes sanoa?), opittuani en ole kuitenkaan lukemista lopettanut. Aikana ennen lasta kannoin mukanani aina vähintään yhtä kirjaa ja luin aina ja kaikkialla. Bussissa, baarin vessassa, odottaessani vuoroani Postiin, kahviloissa, kotona. Tätä nykyään Netflix ja HBO ovat harmillisesti vieneet suuren osan siitä ajasta mitä haluaisin kirjojen parisssa käyttää. Mutta ehkäpä tämä blogi tuo uutta puhtia.
Vaikka en enää ole mikään himolukija, niin minä luen kaikkea. Laidasta laitaan kaikkea mikä kiinnostaa. Niin tietokirjoja, runokirjoja, kuin chick litiäkin. Rakastan fantasiakirjallisuutta, mutta ihan samalla palolla tartun kunnon dekkareihin. Olemme tyttäreni kanssa kirjaston vakioasiakkaita, käymme siellä lähes viikottain, vähintään kuitenkin pari kertaa kuukaudessa. Joka kerta käymme myös läpi kirjaston myytävät kirjat, sieltä olemmekin tehneet hyviä löytyjä. Esimerkiksi useampi Tatu ja Patu-kirja lähti muutama viikko sitten mukaamme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


