Nainen hytissä 10 - Ruth Ware

Tämä oli sellainen yhden illan kirja, tiedättekö sellainen jota alkaa lukea ja kirjaa ei voin vain jättää kesken. Se on pakko ahmia loppuun asti. Ruth Waren kirjoitustyyli on todella sujuva ja koukuttava, tarinankerronta selkeää ja erittäin helposti seurattavaa. Olen aiemmin lukenut Warelta Synkän metsän siimeksessä ja sekin oli loistava, mutta pidin tästä kirjasta vieläkin enemmän. Harvoin enää tulee vastaan dekkareita jotka oikeasti onnistuvat yllättämään, mutta tämä kirja teki sen. Olin hieman yli puolessa välissä, kun oli ihan hetkeksi pakko laskea kirja käsistä ja oikein miettiä. Että. Mitä. Ihmettä??

Kirja kertoo toimittajasta, Laurasta eli Losta joka joutuu omassa kodissaan ryöstön uhriksi, siitä muistoksi jää mustelma poskipäähän. Tarina etenee tästä tapahtumasta sujuvasti luksusristeilijälle, jonne Lo pääsee työmatkalle. Ja ristelilijällä alkaakin sattua ja tapahtua. Lo todistaa murhan, vai todistaako sittenkään? Jännitys säilyy läpi koko kirjan, eikä loppuratkaisu ollutkaan ihan niin ennalta-arvattava kuin oletin.

Pidän erityisesti Waren tavasta rakentaa ja kuvailla henkilöitä, näen elävästi mielessäni sen miltä esimerkiksi Lon ex Ben näyttää, miten hän liikkuu ja millainen hänen äänensä on. Ware jättää tarpeeksi tilaa mielikuvituksella, mutta samalla antaa tarpeeksi jotta henkilöt ovat kokonaisuuksia. Mahtavaa! Lisäksi pidän siitä, että kirjan hahmot ovat kerroksellisia, se etteivät henkilöhahmot ole pliisuja, vaan käytös ja reaktiot elävät tilanteen mukaan luo jonkinlaista elävyyttä kirjaan.

Nainen hytissä 10 on siis loistavaa kepeää, mutta mukaansa tempaavaa kesälukemista, se on helppolukuinen, tarinan kerronta on selkeää.

Karhun Morsian - Katja Törmänen

Karhun Morsian on tullut minua vastaan useissa eri keskusteluissa ja suosituksissa, pari viikoa sitten kirja pönötti paikalliskirjastoni uutuushyllyssä joten totesin, että ehkäpä on aika palata vanhan suosikkigenreni, fantasian pariin.

Törmänen on kirjoittanut viikinkimaailmaan sijoittuvan, välillä hengästyttävänkin nopeatahtisesti etenevän kirjan joka ei irrottanut otettaan. Ihan harmitti, että päivän aikana pitäisi oikeasti tehdä muutakin, kuin lukea. Kaikenlaista turhaa, kuten ruokkia lapsi tai esimerkiksi nukkua. Kirja kertoo kahdesta naisesta Aslaugista joka asuu Surmakylässä, sekä Freydisistä joka asuu Suolakarilla. Limittäin kirjoitettua tarinaa oli yllättävän helppo seurata, vaikka yleensä en pidä siitä, että kirjassa tehdään hyppäyksiä kaupungista tai esimerkiksi ajasta toiseen. Törmänen on kuitenkin onnistunut rakentamaan tarinan selkeästi ja helposti seurattavasti.

Ylipäätään olen lukenut tai tutustunut suomalaiseen fantasiaan hävettävän vähän. Lapsena ja nuorena olen kyllä toki kahlannut Eddignsejä yms läpi, mutta kotimaista fantasiaa en ole pahemmin lukenut. Mikäli taso on sama, kuin Törmäsellä niin tähän pitää ehdottomasti tehdä muutos. Skandinaavinen mytologia kiehtoo minua suuresti ja Karhun palvominen, siihen liittyvät uskomukset ja pelot olivat asia josta olisin voinut lukea lisääkin. Pitääkin Googlailla josko tulisi jokin mielenkiintoinen opus aiheesta vastaan.

Karhun morsian etenee loogisesti eteenpäin kertoen naisten tarinaa rinta rinnan, he elävät kahdessa kylässä toisistaan tietämättöminä. Kirja osuu hyvin tähän hetkeen ja aikaan, sillä se käsittelee naisten ja miesten välistä valta-asemaa. Esiin tuodaan esimerkiksi aikakausi jolloin naiset ovat olleet vallassa. Suosittelen kirjaa lämmöllä myös niille, jotka eivät fantasiaa yleensä lue. Tämä on ns helppolukuista fantasiaa ja maailmat eivät ole kovin laajoja, eikä henkilöitä ole liikaa. Teksti on sujuvaa ja hype on tämän kirjan kohdalla kyllä aivan ansaittua.

Kirjan käsikirjoitus voitti Liken ja Tähtivaeltaja-lehden järjestämän spekulatiivisen fiktion kirjoituskilapilun syksyllä 2016. Like julkaisi kirjan helmikuussa 2018.

Mun paperisiivet on tallella

Hei!

Täällä kirjoittelee Mira tai Mirppuna minut netissä taidetaan tuntea. Voin olla sinulle entuudestaan tuttu Twitteristä tai esimerkiksi Kalenterimaniasta.  Ajatus kirjablogista tai ehkä ennemminkin kirjoihin keskittyvästä blogista on muhinut ajatuksissani jo pitkään. Jokin on kuitenkin estänyt toteuttamasta, onko se ollut puuttuva aika, välillä katoava lukuflow vai mikä, mutta viimein tartuin toimeen ja sain tämän perustettua.  Myönnän, että blogi sai alkunsa parin viinilasillisen jälkeen, juttelin aiheesta (taas kerran) ystäväni Nellyn kanssa. Oikeasti alunperin ehdotin, että Nelly (himolukija kun on) perustaisi kirjablogin, mutta koska hän ei sitä tehnyt niin istun minä tässä nyt näpyttelemässä tätä tekstiä.

Paperisiivet on Olavi Uusivirran biisin nimi. Se valikoitui blogin nimiksi ihan oikeasti muuten vain, pidän siitä sanasta ja tavallaan se luo ajatuksen, että kirjojen paperisiivet kantavat minut aina uuteen maailmaan.

En voi tituuleerata itseäni enää himolukijaksi, harmillista kyllä. Luen silti edelleen paljon, vaikka välillä tuntuu että enemmänkin pitäisi lukea. Olen lukenut aina, vaikka varsinainen lukemisen opettelu olikin yksi saatanallinen suo (saako näin edes sanoa?), opittuani en ole kuitenkaan lukemista lopettanut. Aikana ennen lasta kannoin mukanani aina vähintään yhtä kirjaa ja luin aina ja kaikkialla. Bussissa, baarin vessassa, odottaessani vuoroani Postiin, kahviloissa, kotona. Tätä nykyään Netflix ja HBO ovat harmillisesti vieneet suuren osan siitä ajasta mitä haluaisin kirjojen parisssa käyttää. Mutta ehkäpä tämä blogi tuo uutta puhtia.

Vaikka en enää ole mikään himolukija, niin minä luen kaikkea. Laidasta laitaan kaikkea mikä kiinnostaa. Niin tietokirjoja, runokirjoja, kuin chick litiäkin. Rakastan fantasiakirjallisuutta, mutta ihan samalla palolla tartun kunnon dekkareihin. Olemme tyttäreni kanssa kirjaston vakioasiakkaita, käymme siellä lähes viikottain, vähintään kuitenkin pari kertaa kuukaudessa. Joka kerta käymme myös läpi kirjaston myytävät kirjat, sieltä olemmekin tehneet hyviä löytyjä. Esimerkiksi useampi Tatu ja Patu-kirja lähti muutama viikko sitten mukaamme.