Lukupiiri - Tää vaatis viiniä

Jo vuosia olen haaveillut lukupiiristä, tiiviistä kaveriporukasta jonka kanssa kokoontua säännöllisesti ja keskustella kirjoista. Viime vuonna kävin ystäväni Nellyn kanssa katsomassa Book Club-elokuvan ja ajatus heräsi taas henkiin. Elokuva oli ihana. Juuri sellainen jota tarvitsin siihen hetkeen. Nauroin ja taisin vähän itkeäkin sen aikana, se tempaisi minut täysillä mukaansa. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Perustimme muutaman ystäväni kanssa lukupiirin ja päätimme kokoontua kerran kuukaudessa. Aluksi ajatuksena oli käydä jokaisen luona vuoronperään, mutta nyt olemme kokoontuneet minun luonani, mikä sopii minulle vallan mainiosti. Lukupiirin ajatuksena ja ideana oli laajentaa omaa kirjamakua, astua sen tutun ja turvallisen ulkopuolelle ja niin on todellakin käynyt. Aloitimme järkälemäisellä klassikolla Geishan Muistelmat ja kuten seuraavassa tapaamisessakin tuli todettua: miten niin kaunis teksti voi olla niin jumalattoman tylsää.

Kirjamakuni on laaja, luen melkeinpä mitä vain. Mutta en jaksa turhaa jaarittelua, enkä ylipitkiä lauseita. Muistan jo ala-asteelta, miten minulle paasattiin siitä että aineeni olivat täynnä rönsyileviä lauseita. Ehkä sieltä kumpuaa inhoni loputtomasti pilkulla jatkettuja lauseita kohtaan. No joka tapauksessa. Aloitimme Geishan Muistelmille, en pitänyt siitä. Jatkoimme minun valinnallani joka oli Jens Lapiduksen Vip-huone.

Valitsin Vip-huoneen koska olen tykännyt kovasti nordic noirista ja Lapiduksen kirja tipahtaa stockholm noir-kategoriaan. En kuitenkaan ole lukenut nordic noiria pitkään aikaan ja kirjaa lukiessani huomasin ettei se sovi minulle enää. Tarinat ja tapahtumat menevät liikaa ihoni alle ja mietin jatkuvasti omaa lastani tapahtumien keskiöön. Tarinat tulevat uniin ja jokaisen sivun jälkeen teki vain mieli halata tytärtäni ja luvata suojella häntä kaikelta pahalta.

Kolmanneksi kirjaksi valikoitui Erlend Loen Tosiasioita Suomesta, joka on muuten malliesimerkki niistä pilkulla loputtomasti jatkettavista lauseista. Ensimmäistä kertaa lukupiirin aikana ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jätin kirjan kesken. Se ei yksinkertaisesti auennut minulle, vaikka luin sitä reippaasti yli puolivälin. Lopulta luovutin. Sinäänsä harmi, koska kesti hirvittävän kauan että sain kirjan kirjastosta ja kun sain sen arvelin lukaisevani sen nopeasti. Kuinka väärässä olinkaan.

Neljäs kirja oli oikein sopiva näin pääosin turkulaiselle lukupiirille, nimittäin Mike Pohjolan 1827, joka sijoittuu Turkuun. Pohjolan tuotanto oli minulle entuudestaan tuttu ja pidän kovasti hänen tavastaan kirjoittaa, joten tämä kirja oli selkeä hitti, jos minulta kysytään.

Viides kirja olikin sitten jotain ihan muuta, kuin aiemmat. Foerin Eläinten Syömisestä oli tuttu minulle ennestään, sillä luin sen joskus kun se ilmestyi ja suomennettiin. Tuohon aikaan luin kuitenkin muutenkin todella paljon aiheeseen liittyvää kirjallisuutta joten en oikeastaan muistanut tästä kirjasta mitään. Tämä oli minulle yksi antoisampia lukupiirin kirjoja, sillä se sai minut tekemään lopullisen päätöksen siitä, että haluan pikkuhiljaa palata kasvispainotteiseen ruokavalioon. Moni muukin lukupiirin jäsen pohti ruokailutottumuksiaan ja eettisempää elämää tämän jälkeen, joten hyvä me!

Tällä hetkellä käsittelyssä on toinen klassikko, Kirjavaras. Markus Zusakin kirja on yksi niitä joihin olen halunnut tarttua pitkään, mutta johon en jostain syystä ole silti tarttunut. Sen enempää en kirjaa käsittele, sillä lukupiirin tapaaminen on vielä edessäpäin.

Tähän asti lukupiirimme on ollut antoisa, on ollut mahtavaa "joutua" lukemaan kirjoja tuttujen genrejen ulkopuolelta. Ja tiedättekö mitä! Ensi tapaamisella minä saan taas valita kirjan jonka luemme ja tiedänkin jo minkä valitsen. Inspiroiduin Foerista ja hyllystäni löytyy yksi opus, joka on pitkään ollut jo lukupinossani. Mutta siitä lisää myöhemmin.