Keskusteluja ystävien kesken - Sally Rooney

Muutama viikko sitten, juuri sopivasti lapsivapaakseni, postiluukustani tipahti Otavan arvostelukappale Sally Rooneyn Keskusteluja Ystävien kesken-kirjasta. Se oli itseasiassa alunperin laitettu naapurini postiluukkuun, mutta hän ystävällisesti toimitti sen minulle asti. Kirjan kansi oli ihanan kesäinen ja inspiroi minua myös kalenteriaskartelun saralla. Seuraavana päivänä pakkasin mukaan bujoni, tämän kirjan ja ystävältäni lahjaksa saamani The Boys-sarjakuvan ja suunnistin istuskelemaan Cosmic Comic Cafèhen.

Tuona iltana sain luettua kirjaa muutaman kappaleen verran ja totesin, että tarvitsen hiljaisemman tilan keskittyäkseni siihen täysin. Tarina imaisi mukaansa ja huomasin symppaavani tarinan päähenkilöä, Francesia, ehkä vähän turhankin paljon. Kirjasta on puhuttu kulttiteoksena, siitä on sanottu että se on kirja siitä, mitä on olla nuori nainen juuri nyt. Minusta se on paljon enemmän, se kertoo kepeästi, mutta tarkasti valtasuhteista, epävarmuudesta, rakkaudesta ja sen kaipuusta. Asioista jotka ovat läsnä, olettaisin että lähestulkoot jokaisen (naisen) elämää, niin nuorena kuin vähän vanhempanakin.

Istuin Cosmicissa siiderini kanssa ja tyrskähtelin ääneen, Rooneyn kirjoitustyyli on yksinkertaisesti sanottuna mainio. Hän kirjoittaa nokkelaa, hauskaa tekstiä, jota on tavallaan helppo seurata. Samalla siellä täällä on ihania yksityiskohtia, joihin haluaisi uppoutua enemmänkin. Henkilöhahmot ovat uskottavia, luulen että tästä kirjasta löytää lähestulkoot jokainen jonkun johon samaistua.

Valtasuhteet ja minäkuva olivat asia jotka mietityttivät läpi kirjan, oma epävarmuus ja ahdistus, vertailu muihin. Francisin ihmissuhdesotkut ja tunnesolmut nostivat omat tunteet pintaani ja saivat pohtimaan omia ihmissuhteitani ja myös sitä, millainen nykymaailma on. Millaisia ihmissuhdemalleja lähipiiristäni löytyy ja minkä varaan ne on rakennettu. Kirja oli kevyttä luettavaa, mutta herätti samalla isoja ajatuksia.

Suosittelen tätä ehdottomasti kesäluettavaksi, mukaan mökille, matkalle tai vaikkapan laiturinnokkaan.

Ekovuosi Manhattanilla - Colin Beavan

Juteltaisko hetken verran ekologisuudesta, joka on niin kovin trendikästä juuri nyt? Minun valintani viime kuun lukupiirikirjaksi oli Beavanin Ekovuosi Manhattanilla, jonka koin jotenkin luonnolliseksi jatkumoksi Eläinten Syömisestä-kirjalle. Sen lisäksi ekologisuus on ollut viime vuosina todella paljon pinnalla, ihan toki syystäkin. Alunperin kirja on ilmestynyt jo 2009 eli kymmenen vuotta sitten, muistelisin että olen joskus tätä selaillut, mutta kunnolla luin sen vasta nyt.

Mitä yksi ihminen voi tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi? Tämä on lähtökohta ja kaiken ydin, erittäin ajankohtainen kysymys niin kymmenen vuotta sitten, kuin nytkin. Beavanin kirja kertookin siitä, miten hänen perheensä pyrkii vuoden ajan elämään niin, että ympäristö kuormittuu mahdollisimman vähän. Todella, todella mielenkiintoinen aihe ja varmasti sellainen, mitä moni pyörittelee tälläkin hetkellä mielessään. Omassa päässäni ainakin on viime aikoina pyörinyt tavallista enemmän kierrätys, kasvisruoka, ekologiset valinnat vaatteissa jne. En elä niin ideaalissa tilanteessa, että voisin tehdä pelkästään hyviä ratkaisuja, mutta olen pyrkinyt erityisesti tämän vuoden aikaan herättelemään myös tytärtäni pohtimaan kulutusta ja erityisesti kierrätystä. Olemme käyneet pitkiä keskusteluja mm biojätteestä.

Mutta takaisin aiheeseen! Kaikenkaikkiaan pidin kirjasta, minusta se oli suurimmaksi osaksi hauskaa luettavaa, vaikka toki tilastot (jotka tähän päivään mennessä ovat varmasti muuttuneet) järkyttivät. Oli jännittävää seurata miten pienistä valinnoista lähdettiin kohti aivan älyttömiä muutoksia. Pienillä muutoksilla tarkoitan mm hissien käytön pois jättämistä, asia jota en ole koskaan miettinyt. Fiksuahan se olisi meidänkin mennä portaita, varsinkin kun asumme neljännessä kerroksessa.

Lopulta kirja on kuitenkin hyvin kaukana siitä arjesta mitä esimerkiksi minä elän, en hae noutokahveja, harvoin tilaan ruokaa kotiin ja me syömme myös lanttua joka oli uusi suorastaan eksoottinen löyty Beavanille. Kesällä asioimme paljon torilla, viime kesänä aloittelimme salaattien ja yrttien kasvatusta parvekkeella.  Mutta on pakko sanoa, että esimerkiksi ilman sähköä emme tulisi toimeen. Omaa kulutusta ja toimintaa on kuitenkin kaikkien hyvä miettiä ja tällaiset kirjat antavat siihen paljon aihetta. Mistä sinä olet valmis luopumaan?

ps. jos kirja ei iske, on olemassa myös dokumentti!

Lukupiiri - Tää vaatis viiniä

Jo vuosia olen haaveillut lukupiiristä, tiiviistä kaveriporukasta jonka kanssa kokoontua säännöllisesti ja keskustella kirjoista. Viime vuonna kävin ystäväni Nellyn kanssa katsomassa Book Club-elokuvan ja ajatus heräsi taas henkiin. Elokuva oli ihana. Juuri sellainen jota tarvitsin siihen hetkeen. Nauroin ja taisin vähän itkeäkin sen aikana, se tempaisi minut täysillä mukaansa. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Perustimme muutaman ystäväni kanssa lukupiirin ja päätimme kokoontua kerran kuukaudessa. Aluksi ajatuksena oli käydä jokaisen luona vuoronperään, mutta nyt olemme kokoontuneet minun luonani, mikä sopii minulle vallan mainiosti. Lukupiirin ajatuksena ja ideana oli laajentaa omaa kirjamakua, astua sen tutun ja turvallisen ulkopuolelle ja niin on todellakin käynyt. Aloitimme järkälemäisellä klassikolla Geishan Muistelmat ja kuten seuraavassa tapaamisessakin tuli todettua: miten niin kaunis teksti voi olla niin jumalattoman tylsää.

Kirjamakuni on laaja, luen melkeinpä mitä vain. Mutta en jaksa turhaa jaarittelua, enkä ylipitkiä lauseita. Muistan jo ala-asteelta, miten minulle paasattiin siitä että aineeni olivat täynnä rönsyileviä lauseita. Ehkä sieltä kumpuaa inhoni loputtomasti pilkulla jatkettuja lauseita kohtaan. No joka tapauksessa. Aloitimme Geishan Muistelmille, en pitänyt siitä. Jatkoimme minun valinnallani joka oli Jens Lapiduksen Vip-huone.

Valitsin Vip-huoneen koska olen tykännyt kovasti nordic noirista ja Lapiduksen kirja tipahtaa stockholm noir-kategoriaan. En kuitenkaan ole lukenut nordic noiria pitkään aikaan ja kirjaa lukiessani huomasin ettei se sovi minulle enää. Tarinat ja tapahtumat menevät liikaa ihoni alle ja mietin jatkuvasti omaa lastani tapahtumien keskiöön. Tarinat tulevat uniin ja jokaisen sivun jälkeen teki vain mieli halata tytärtäni ja luvata suojella häntä kaikelta pahalta.

Kolmanneksi kirjaksi valikoitui Erlend Loen Tosiasioita Suomesta, joka on muuten malliesimerkki niistä pilkulla loputtomasti jatkettavista lauseista. Ensimmäistä kertaa lukupiirin aikana ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jätin kirjan kesken. Se ei yksinkertaisesti auennut minulle, vaikka luin sitä reippaasti yli puolivälin. Lopulta luovutin. Sinäänsä harmi, koska kesti hirvittävän kauan että sain kirjan kirjastosta ja kun sain sen arvelin lukaisevani sen nopeasti. Kuinka väärässä olinkaan.

Neljäs kirja oli oikein sopiva näin pääosin turkulaiselle lukupiirille, nimittäin Mike Pohjolan 1827, joka sijoittuu Turkuun. Pohjolan tuotanto oli minulle entuudestaan tuttu ja pidän kovasti hänen tavastaan kirjoittaa, joten tämä kirja oli selkeä hitti, jos minulta kysytään.

Viides kirja olikin sitten jotain ihan muuta, kuin aiemmat. Foerin Eläinten Syömisestä oli tuttu minulle ennestään, sillä luin sen joskus kun se ilmestyi ja suomennettiin. Tuohon aikaan luin kuitenkin muutenkin todella paljon aiheeseen liittyvää kirjallisuutta joten en oikeastaan muistanut tästä kirjasta mitään. Tämä oli minulle yksi antoisampia lukupiirin kirjoja, sillä se sai minut tekemään lopullisen päätöksen siitä, että haluan pikkuhiljaa palata kasvispainotteiseen ruokavalioon. Moni muukin lukupiirin jäsen pohti ruokailutottumuksiaan ja eettisempää elämää tämän jälkeen, joten hyvä me!

Tällä hetkellä käsittelyssä on toinen klassikko, Kirjavaras. Markus Zusakin kirja on yksi niitä joihin olen halunnut tarttua pitkään, mutta johon en jostain syystä ole silti tarttunut. Sen enempää en kirjaa käsittele, sillä lukupiirin tapaaminen on vielä edessäpäin.

Tähän asti lukupiirimme on ollut antoisa, on ollut mahtavaa "joutua" lukemaan kirjoja tuttujen genrejen ulkopuolelta. Ja tiedättekö mitä! Ensi tapaamisella minä saan taas valita kirjan jonka luemme ja tiedänkin jo minkä valitsen. Inspiroiduin Foerista ja hyllystäni löytyy yksi opus, joka on pitkään ollut jo lukupinossani. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Kirjoista ja sarjakuvista

Puolisen vuotta siinä meni, että sain aukaistua Paperisiivet uudestaan. Puoli vuotta ja monta kirjaa, joista en ikinä kirjoittanut. Monta kirjaa ja vielä enemmän sarjakuvia joista olisi voinut olla paljonkin sanottavaa, mutta en ole jaksanut edes miettiä kirjablogiani. Tällä viikolla tyttäreni sairastui oksennustautiin ja olemme sen takia viettäneet normaalia enemmän aikaa kotona. Tämä sattui olemaan hyvä asia tällä kertaa, sillä eräänä päivänä ovikelloni soi ja sen takana seisoi lähetti. Oletin, että se koskee Kalenterimanian ja Otavan yhteistyötä ja siksi hämmästyinkin, kun paketista paljastui kaksi aivan ihanaa Liken sarjakuvauutuutta. (Kuvassa olevat Blueberry ja Fingerpori ovat siis arvostelukappaleiksi saatuja)

Siinä sarjakuva-albumeita käsissäni pyöritellessäni mietin, että ehkä pitäisi herättää blogi taas henkiin. Ihan jo siksikin, että tarvitsen paikan jossa pohdiskella sarjakuvia. Vaikka alunperin tarkoitus olikin, että Paperisiivet on nimenomaan kirjablogi, ovat sarjakuvat niin iso osa elämääni, että haluan niistäkin kirjoittaa. Ja syksyllä ne olivat ehkä jopa suuremmassa osassa elämässäni, kuin kirjat.

Elämässäni tulee välillä pitkiäkin ajanjaksoja jolloin en pysty lukemaan kirjoja. On asioita jotka vievät keskittymiskykyni, vaikka kirja olisi kuinka hyvä. Lukumotivaatiota ei vain ole. Sitten tulee niitä hetkiä, kun voin lukea kolmeakin kirjaa samaan aikaan ja pysyä kaikissa kärryillä. Oli miten oli ja on fiilikseni millainen tahansa, niin sarjakuvat innostavat ja inspiroivat aina.

Ne jotka tuntevat minut oikeassa elämässä tietävät miten suuri merkitys Wonder Womanilla on ollut minulle. Mutta rakkauteni sarjakuviin ei rajoitu siihen, minä olen yksi niistä jotka eivät halua valita esimeriksi Marvelin ja DC: välillä. Haluan kuitenkin muistuttaa, että sarjakuvia on paljon myös noiden kahden brändin ulkopuolella. Syksyllä Sarjakuvakauppa suositteli minulle Wytches-sarjista ja se vei sydämeni samantien. Lukaisin albumin kerralla ja nyt janoan lisää. Halloweenin aikoihin sainkin käsiini Bad Egg-spesiaalin. Se ei ollut aivan niin hyvä, kuin alkuperäinen, mutta kuitenkin hyvä sekin.

Edellä mainittujen lisäksi tähän täysin älyvapaaseen tekstiin on pakko lisätä Archie Comics. Archiet ovat tulleet minulle tutuiksi tietenkin Netflixin Riverdalen ja Sabrinan synkemmän version takia. Ja niiden ilosanomaa olen onnistunut levittämään myös ystävilleni. Ylipäätään sarjakuvahehkutukseni on tuntunut vaikuttavan ainakin Suviin, joka osti muistaakseni Helsingin Kirjamessuilta Walking Deadin jonkin albumin.

No mutta sen pituinen se ja tämän tekstin tarkoitus oli tuoda esiin, että blogi on hengissä ja tulevaisuudessa tarkoitus olisi kirjoitella ajatuksia myös sarjakuvista.

Sininen Huvila - Eva Frantz

Minulla on eräs ystävä, Suvi, jonka kanssa kirjoittelemme Facebookin messengerissä valehtelamatta ja liioittelematta joka päivä. Useita kertoja päivässä. On outoa jos aamulla minulla ei ole yhden yhtä lukematonta viestiä Suvilta. Siksipä olikin hieman omitusta, että eräs kerta Suvi oli hiljaa. Monen monta tuntia hiljaa. Tiesin ettei hän nuku, eikä ollut töissä. Syyksi selvisi lopulta kirja. Eva Frantzin Sininen Huvila, jonka Suvi oli ostanut muistaakseni lähikaupastaan. Se oli vienyt hänen ajatuksensa, ajantajunsa ja mielenkiintonsa mennessään. Ja nyt, kun itse sain kirjan luettua, en ihmettele yhtään. Kirja on loistava. Ja seuraavaksi se lähtee toiselle ystävälleni.

Yleensä jos jotain kirjaa hehkutetaan hirveästi minulle etukäteen, olen valmiiksi sitä mieltä etten pidä siitä. Kaikki ylihehkutettu, ylimainostettu yms ärsyttää minua suunnattomasti. Myönnän että minulla oli ennakkoluuloja tätäkin kirjaa kohtaan, mutta olin väärässä. Se oli kaiken hehkutuksen arvoinen.

Kirja kertoo Becca Stendlundin, suositun bloggaajan, murhayrityksestä ja vyyhdistä sen ympärillä. Mukana on draamaa, ihmissuhteita, rakkautta, hieman peikkoja ja paljon, paljon ihania, meheviä yksityiskohtia. Kaiken kaikkiaan siis loistava soppa. Frantzin ote kirjoittaa on keveä, mutta mukaansatempaava, eikä tarina missään vaiheessa junnaa paikoillaan. Se vie mukanaan, niin että oikeasti tekisi mieli vain istua ja lukea. Lapsiperheessä tämä ei tietenkään ole mahdollista (ellei käytä yön pimeitä tunteja tähän ja vaikka rakastan kirjoja, rakastan unta vielä enemmän). Siksi jouduin lukemaan kirjan pätkissä.

Ainoa mitä jäin kaipaamaan hieman vielä enemmän oli poliisi Anna Gladin ja hänen miesytävänsä tarina, olisin mieluusti lukenut parisuhdekiemuroista hitusen enemmän, vaikka se ei varsinaisesti tarinankulkuun kuulunutkaan. Tämä oli niitä kirjoja joita voisi lukea loputtomasti ja joista oikeasti toivoo, ettei se päättyisi. Tarina kuitenkin päättyi ja minä tirautin parit kyyneleet sekä sille, miten tarinan päättyi, että sille että se ylipäätään päättyi. Frantz sai minusta fanin.

Täydellisyyden Hinta - Peter James

Tiedättekö, kun on niitä kirjoja jotka alkavat hyvin, joiden tarina imaisee mukaansa, etkä haluaisi laskea kirjaa käsistäsi? Ahmit kirjaa ja kun olet päässyt loppuun tarina lässähtää kuin pannukakku. Se ärsyttää niin paljon, että tekisi mieli heittää kirja seinään. Täydellisyyden hinnan kanssa kävi juuri näin. Tarinaa rakennettiin taidokkaasti, mutta loppu oli aivan hirvittävää kuraa. Ihan kuin kirjailijan into kirjoittaa olisi loppunut kesken. Tai joku sanonut että älä venytä liian pitkäksi.

Täydellisyyden hinta käsittelee arkaa aihetta: mittatilausihmistä, mahdollisuutta rakentaa sellaisen lapsen kuin haluat. Ajatuksena jokseenkin kiehtova, mutta mitä tapahtuu kun geenejä mennään sörkkimään? Asioita lähestytään kirjassa pariskunnan, John ja Naomi Klaessonin, kautta. He ovat menettääneet yhden lapsen harvinaiselle sairaudelle ja ovat valmiita tekemään lähestulkoot mitä tahansa saadakseen uuden, terveen lapsen.

Pidän yleisesti Jamesin tyylistä kirjoittaa, kappaleet ovat lyhyitä, ei turhia jaaritteluja. Mutta en pääse yli kirjan lopun töksähtävyydestä. Odotin kunnon kliimaksia, koska kyseessä on kuitenkin "yksi maailman arvostetuimpia dekkaristeja". Ja pöh sanon minä. Yli 18 miljoonan kirjamyynti ei lämmittänyt tässä kohtaa kyllä yhtään. Mielenkiintoisimmaksi pointiksi kirjassa nousivat moraalikysymykset ja vanhempien suhtautuminen lapsiinsa.

Itseasiassa kirjan loppu ärsytti minua niin paljon, etten saanut edes kuvattua kirjaa. Yleensä kuvaan kirjan heti luettuani sen, mutta tämä jäi ärsyttämään liikaa. Tällä kertaa kuva onkin siis lainattu Minerva Kustannuksen sivuilta.

Noita - Camilla Läckberg

Läckbergin uutuus on yksi niitä kirjoja joihin iskin itseni varauslistalle heti, kun vain tajusin että se on kirjastoon tullut. Parin kuukauden odotus palkittiin vihdoin pari viikkoa sitten kun puhelimeeni kilahti noutoilmoitus. Samana päivänä kipaisin hakemassa kirjan ja aloitin luku-urakan. 687 sivua pitää tämä järkäle sisällään ja taattua Läckberg-laatua. En olisi halunnut laskea tätä kirjaa käsistäni.

Kirja oli osaltaan henkilökohtaisesti minulle jotenkin todella ahdistavaa luettavaa, se käsittelee kahden nelivuotiaan katoamis- ja murhatapauksia. Tottakai takaraivossa hakkaa ajatus siitä, että mitä jos vastaavaa tapahtuisi omalle lapselle. Tarina kuitenkin oli niin koukuttava, että ahdistus oli vain työnnettävä syrjään ja jatkettava lukemista.

Ainoa miinus kirjalle ja se yksi asia mikä häiritsi minua läpi kirjan oli "kappalettomuus". En pidä siitä että kappaleita ei erotella selkeästi. Tyhjä rivi ei näin laajassa kirjassa aja asiaansa ja aluksi hankaloitti lukemista todella paljon. Ja koska arki vie välillä mukanaan enkä voinut lukea kirjaa putkeen, jouduin välillä palaamaan aiempaan pätkään tarkistakseeni että kuka teki ja mitä teki. Mutta, lopulta kun minulla oli parisataa sivua enää ahmittavana ja sain lukea sen rauhassa, oli tarinan seuraaminen helppoa ja selkeää.

Noituus ja ylipäätään kaikki mystiikka ovat kiinnostaneet minua aina, sen takia varasinkin tämän kirjan, vaikka en tiennyt sen juonesta paljon mitään. Läckbergin kirjoja on kuitenkin tullut kahlattua läpi useampia ja vain yksi niistä on tuottanut pettymyksen. Tämän kirjan nimi sai selityksensä oikeastaan vasta kirjan loppupuolella, mutta tarinaa rakennettiin hienosti läpi kirjan. Tai oikeastaan kolmea eri tarinaa jotka kietoutuivat lopulta selkeästi samaan nippuun.